Siirry sisältöön

Säännöt

Yleiset säännöt:

Tapahtuman päätarkoitus on yhden kokonaisen viikonlopun ajan elää 1300-luvun lopun elämää suomalaisella rälssitilalla.

Jokaiselta osallistujalta siis odotetaan tähän ryhmään sijoittuvaa ajanmukaista hahmoa, jota hän tapahtumassa kuvastaa niin olemuksellaan kuin tekemällään työllä.

Varusteet ja työvälineet tuodaan itse paikalle. Lainavarustevarastoa ei tapahtumalla ole. Neuvoja ja ohjeita järjestäjät sen sijaan tarjoavat mielellään. Koska tapahtumapaikalla ei ole vettä saatavissa, jokaisen osallistujan on tuotava mukanaan vähintään 5l juomakelpoista vettä yhteiseen käyttöön.

Osallistujat asuvat koko tapahtuman ajan leirissä. Yömajoitus järjestetään ajanmukaisissa teltoissa tai saaren rakennuksissa. Saareen on mahdollista tulla vain päivän ajaksi, mikäli saapumisajoista sovitaan etukäteen järjestäjien kanssa.  Päivävierailijoiden osallistumismaksu on sama kuin koko ajaksi tapahtumaan tulevien. Myös päivävierailijoiden tulee tuoda mukaanaan juomavettä.

Majoituksen lisäksi tapahtuman hintaan kuuluu ateriat leirikeittiöstä.

Saaressa on yhteiskäytössä oleva WC.

***

Kaikkien osallistujien tulee ilmoittautua etukäteen. Aikakautisuutta koskevat säännöt ovat voimassa koko leirin ajan (pe klo XX- su klo XX). Tapahtuman järjestäjillä on oikeus poistaa tapahtuman sääntöjä rikkova henkilö tapahtumasta.

Tapahtumassa noudatetaan Suomen lakia ja maanomistajan vaatimuksia.

Huumausaineet ja niiden vaikutuksen alaisena esiintyminen on tapahtuma-alueella ehdottomasti kielletty. Alkoholijuomista sallittuja ovat keskiajalla tunnetut juomat, eli pääsääntöisesti olut ja lisäksi tilalla voi olla pieniä määriä viiniä. Koska jokaisella on tapahtumassa paljon tehtävää, alkoholin käytön tulee olla sopivuuden rajoissa.

Tupakkaa saa polttaa ainoastaan taukopisteellä.

***

Varustevaatimukset

Tapahtuma sijoittuu vuoden 1389 Itämaahan eli Suomeen. Osallistujien tulee noudattaa tätä rajoitusta tapahtuman ajan. Lähdeaineistona varusteissa voidaan käyttää koko Itämeren / Hansan alueen välitöntä vaikutuspiiriä. Maantieteen lisäksi osallistujien on hyvä huomioida myös elävöittämänsä hahmon sosiaalisen aseman vaikutus varustukseen.

Leirin alueella sallitaan ainoastaan ajanmukaiset varusteet. Tämä astuu voimaan perjantai-iltana ja päättyy sunnuntai-iltapäivällä.

“Naamioituja” epäajanmukaisia varusteita ei sovi tuoda leiriin. Leirin yhteydessä on taukopiste, joissa on luvallista mm. tupakoida ja käyttää matkapuhelinta tarvittaessa.

Jokaisen velvollisuus on huolehtia omien varusteidensa säilytyksestä.

Ethän siirrä kenenkään omaisuutta ilman lupaa!

Osallistujien tulee täyttää järjestäjän asettamat varusteiden ja ulkoasun vähittäisvaatimukset.

Yleisohjeita ulkoasusta

  • peitä tatuoinnit ja lävistykset (poista ne lävistykset, jotka on mahdollista poistaa tapahtuman ajaksi)
  • poista nykyaikaiset korut, samoin sormukset ja muut säätyyn
  • sopimattomat korut
  • värjätyt hiukset ja esim. rastakampaukset tulee peittää, ei poninhäntiä
  • jos piilolinssien käyttäminen onnistuu, suosittelemme sitä silmälasien sijasta. Muuten silmälasit ovat toki sallittuja, samoin kuin muut terveyden kannalta välttämättömät epäaikaisuudet.
  • kesäkuumalla voivat piiat, rengit ja lapset kirmailla pihalla paljasjaloin tai riisua pukineitaan, muu tilan väki ei niinkään.
  • ne, joilla ei ole ajanmukaisia alusvaatteita, ovat mieluiten ilman
  • kukaan ei kulje paljain päin
  • ei meikkiä, joka lisää kasvoihin väriä (ripsiväri, huulipuna, luomiväri, kulmakynä, poskipuna) jos ehdottoman tarpeellista, peittävä kosmetiikka sallitaan (peitevoide, meikkivoide)
  • vain neidot ( = naimattomat/nuoret naiset) voivat pitää hiukset auki julkisesti, muutoin kaikki naiset pitävät hiuksensa kiinni ja peitettyinä hunnulla tai muulla päähineellä. Myös nuoren naisen lyhyeksi leikatut hiukset tai muuten moderni kampaus tulee peittää.

Vaatetus naisille

Tulee olla:

  • Aluspaita/mekko valkoisesta pellavasta tai hampusta
  • Villamekko
  • Nahkaiset ns. kääntökengät
  • Aikakautinen vyö
  • Aikuisilla naisilla huntu, myssy tms. hiuksia peittävä päähine

On hyvä olla:

  • Aikakautinen päähine kuten huppu tai vaikka olkihattu
  • Päällysmekko villasta
  • Lämmin vaate kuten viitta
  • Kukkaro tai muu vyölle ripustettava pussukka
  • Villaiset housusukat (polviin asti) tai neulakinnassukat

Vaatetus miehille

Tulee olla:

  • Alushousut valkoista pellavaa tai hamppua
  • Villaiset housusukat
  • Aluspaita/mekko valkoisesta pellavasta tai hampusta
  • Villamekko (aka tunika)
  • Nahkaiset ns. kääntökengät
  • Aikakautinen vyö
  • Hattu, myssy tai muu päähine

On hyvä olla:

  • Huppu
  • Päällysmekko villasta
  • Lämmin vaate kuten viitta
  • Kukkaro tai muu vyölle ripustettava pussukka

Muita hyödyllisiä varusteita molemmille sukupuolille

  • Veitsi tai puukko
  • Olkalaukku ja tai kori
  • Patiinit
  • Jos asemasi/taloutesi sallii, koruja
  • Rukousnauha
  • Yöpymisvarusteet: viittoja, vilttejä, huopia, taljoja jne. Osa osallistujista majoittuu Pukkisaaren rakennuksissa, osa teltoissa.
  • Kaikkien kannattaa varustautua telttamajoitukseen. Makuupusseja ja -alustoja emme toivo saareen.
  • Ruokailuvälineet esim. puulautanen, puulusikka, puukko, veitsi,
  • savinen tai puinen kuppii, vesikannu jne. Rälssiväellä saattaa käytössään olla pieniä juomalaseja.
  • Pellavapyyhe peseytymistä varten
  • Varavaatteet: vaikka tapahtuma on vain viikonlopun mittainen, aikakautisille varavaatteille voi tulla tarvetta. Ylimääräiset sukat sekä alusvaatteet voivat olla hyödyllisiä, iltaisin voi lämpimälle vaatteelle olla tarvetta.
  • Valaistusta: esimerkiksi kynttilät, kynttilälyhdyt, soihdut.
  • Tehtäviisi kuuluvat tarvikkeet kuten ruoanlaittovälineet keittiöväelle, aseet ja panssarit huoveille, ammatin mukaiset käsityövälineet esim. räätälille, sepälle ja muurarille, kauppiaalle kauppatavaraa, leikarille soittimia.
  • Mahdolliset yhteiskäyttöön tai muille osallistujille lainattavat tarvikkeet: padat, aseet, vaatteet, valaistustarpeet, pöytäliina yms.
  • Mahdolliset omat eväät tapahtumassa tarjottavien ruokien lisäksi.

Piilossa säilytettävää, mutta mahdollisesti tarpeellista:

  • lääkkeet allergioiden, tapaturmien yms. varalle. Teltoissa käytetään makuualustana olkea, joka saattaa aiheuttaa oireita pahasti heinäallergisille.(vaikeissa allergiatapauksissa etsitään muunlaisia ratkaisuja). Tapaturmien varalta Saaressa on ensiapulaukku.
  • henkilökohtaiset hygieniatarvikkeet
  • muuta kuten rahaa, henkilöllisyystodistus, avaimet, juna-/bussilippua, kännykkää (ehdottomasti pois päältä tai äänettömällä tapahtuman ajan!) jne. säilytä näitä muiden varusteidesi joukossa aikakautisessa kääreessä, pussukassa tms.

Ase- ja varustesäännöt

Kaikkien aseiden ja varusteiden on oltava 1300-luvulla Itämeren piirissä käytössä olleita.

Talonpoika aseissa

Vähimmäisvaatimus talonpojan aseiksi:

  • kirves, keihäs ja jousi sekä joitakin nuolia.
  • Nahkarukkaset tai tukevat hansikkaat.

Lisäksi talonpojalla voi olla:

  • Kypärä (bascinet tai eisenhut)
  • Miekka (huotirineen)
  • Vartalosuoja, kuten ketjupaita (brynja), tikattu toppatakki (panzer), suomuhaarniska (platta).
  • Kilpi (pyöreä keskikupurainen tai yksinkertainen kupurakilpi)
  • Ketjupanssarihansikkaat.

Vähimmäisvaatimus huovin aseiksi:

  • Kypärä (bascinet tai eisenhut)
  • Miekka (huotirineen)
  • Vartalosuoja, kuten ketjupaita (brynja), tikattu toppatakki (panzer), suomuhaarniska (platta) tai rintarauta (globus).
  • Nahkarukkaset tai tukevat hansikkaat.

Lisäksi huovilla voi olla:

  • Kilpi (kolmiomainen, paviisi tai yksinkertainen kupurakilpi)
  • Ketjuhaarniskasukat ja/tai -kintaat.
  • Levypanssarisuojat jaloissa ja/tai käsivarsissa.
  • Sormelliset tiimalasipanssarihansikkaat tai ketjupanssarikäsineet.
  • Keihäs tai pertuska.
  • Jalkajousi

Rälssimiehen varusteet sovitaan erikseen järjestäjän kanssa.

Mikäli olet epävarma jostain varusteestasi ota yhteyttä. Järjestäjät tavoitat osoitteesta :
saariad1389 (arvaamikämerkki) gmail.com

Aseiden käsittelysäännöt

Tapahtumassa ei taistella. Aseiden kanssa kuitenkin harjoitellaan taistelua. Kaikki saaressa ovat samalla puolella, eikä minkään henkilöiden välisten jännitteiden odoteta johtavan juuri sormikoukkua vakavammalle asteelle. Saaressa vallitsee vierasrauha, jonka rikkominen on vakava rike alaisilta ja rankaistava sen mukaisesti. Ylhäiset herrat kunniottavat vertaisiaan vaikka olisivatkin eri mieltä joistakin asioista.

Vaikka tapahtumassa käytetään pääasiassa tylppiä teräaseita, niihin suhtaudutaan koko tapahtuman ajan kuin ne olisivat teräviä. Soturit harjoittelevat aseiden kanssa järjestetysti yhteistoimintaa. Yksittäiset soturit saavat harjoitella myös pareina yhteisesti sovittujen aseyhdistelmien kanssa. Itseään ylempiä ei ole soveliasta saati luvallista haastaa aseharjoitukseen.

Ainoastaan täysin vesiselvänä saa ottaa aseen esille.

Näiden sääntöjen rikkomisesta seuraa saaresta karkoitus välittömästi ja mikäli Suomen lakia on rikottu, myös ilmoitus viranomaisille.

Lähitaistelun harjoittelusäännöt:

  1. Ketään ei vahingoiteta tai edes satuteta
  2. Kasvoihin ja nivusiin lyöminen on kielletty
  3. Taistelijalla on oltava ainakin tukevat nahkarukkaset tai -hansikkaat

Kaikki, jotka aikovat esiintyä saaressa aseellisina opettelevat nämä kolme sääntöä ulkoa. Ensimmäinen sääntö tarkoittaa sitä, ettei yksikään isku tule perille niin kovaa, edes vahingossa, etteikö sääntö toteudu. Toinen sääntö tarkoittaa sitä, ettei toisten terveydellä oteta mitään riskejä. Mikäli iskut on pidettävä kyllin hitaina, jotta teräkontrolli säilyy alati.

Kolmas sääntö viittaa siihen, ettei taistelijalla tarvitse olla muita suojavarusteita kuin ko. hanskat. Se tarkoittaa myös sitä, että taistelun on alati oltava kyllin turvallista, riippumatta siitä millaisia suojavarusteita kullakin taistelijalla olisi.

4. Taisteluharjoituksissa käytetään ainoastaan tylppiä ja järjestäjän hyväksymiä ehjiä aseita.
Terä ei saa olla ruosteessa, eikä kuhmuilla. Terävät aseet kuten puukot ja tikarit poistetaan vyöltä ennen harjoituksen alkua.

Jousiammuntasäännöt:

  1. Ketään ei vahingoiteta tai edes satuteta!
  2. Jousilla ammutaan ainoastaan niille osoitetulla radalla.
  3. Ampujan lisäksi pitää aina olla valvoja, joka katsoo, ettei radalle eksy ylimääräisiä henkilöitä.

Kaikki, jotka aikovat käsitellä jousta tapahtumassa opettelevat nämä säännöt ulkoa.

Ensimmäinen sääntö viittaa siihen, että ampuja on koko ajan vastuussa siitä, ettei vahingossakaan ammu ketään. Toinen sääntö tarkoittaa, että saareen tulee rata, jossa on luvallista ampua määrättynä ajankohtana valvonnan alaisena. Tämä siksi, ettemme varsinkaan halua mitään vahinkoja terävillä nuolilla. Kolmas sääntö tarkoittaa sitä, että kukaan ei ammu yksinään.

4. Tapahtumassa käytetään ainoastaan teräviä nuolia. Ratakärjet ovat sallittuja, vaikka taottuja historiallisia kärkiä suositellaankin.

Tuliasesäännöt:

  1. Saareen ei tuoda tuliaseen ammuksia.
  2. Aseella ei missään tilanteessa osoiteta toista henkilöä.
  3. Tuliasetta käsittelee ainoastaan se henkilö, jolla on siihen aseenkantolupa.

Mikäli tapahtumaan tulee tuliase, osaavat kaikki tapahtumaan osallistuvat nämä kolme sääntöä. Etenkin kolmannen ulkoa. Ensimmäinen sääntö tarkoittaa, ettei saaressa oikeasti ammuta muuta kuin mahdollisesti ammuksettomia latauksia. Toinen sääntö tarkoittaa, ettei tuliaseella osoitella ketään edes leikinpäiten, jonka pitäisi tietysti olla itsestään selvää muutenkin. Kolmas sääntö tarkoittaa, että Tuliaseen omistaja itse huolehtii siitä, ettei ase ole edes vaarassa joutua jonkun muun käsiin.

4. Tuliaseen käyttö saaressa täytyy sopia järjestäjän kanssa hyvissä ajoin etukäteen. Mikäli haluatte käyttää tuliasetta, se täytyy mainita ilmoittautumisessa viimeistään kaksi viikkoa ennen tapahtumaa.

Ei vielä kommentteja

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.