Kuka olisin vuonna 1389?
Jokaisen osallistujan tulee ennakolta ideoida, kuka olisi Pukkisaaren uudella rälssitilalla vuonna 1389. Tässä ajatusten ainekseksi listaus siitä, millaisia paikkoja on ‘avoinna’ eli millaista väkeä 1300-luvun loppupuolella suomalaisen rälssitalon väkeen olisi kuulunut.
Muistathan, että asemasi tulee näkyä myös varusteissasi. Samoin se vaikuttaa siihen, mitä pääset tapahtumassa puuhailemaan.
Talon väkeä:
- Talon isäntä, Rälssimies/soini (frälseman/svenne)
- Talon emäntä, rälssimiehen vaimo (nimitys frau = rouva on varattu vain kaikkein mahtavimpien vaimoille)
- Isännän luottomies (kirjuri, kellarivouti tai vastaava)
- Kappalainen
- Talon poika tai todennäköisemmin isännän sisaren poika tai pari (kasvatettavana asemaansa, mutta myös pantteina)
- Emäntäpiika
- Palvelusneitejä (nuoria naimattomia sukulaisneitoja, emäntää ja tärkeitä naisvieraita palvelevat palvelusneidit)
- Huovien vanhin
- Aseenkantaja (nuori rälssisuvun poika, mahd. sukulainen, isäntää ja tärkeitä vieraita miehiä palvelevat aseenkantajat ja sukulaispojat)
- 6-12 huovia (3 on lainmukainen saattue soinille)
- Ammattikäsityöläinen seppä, suutari tai vaikka muurari (useimmat muut ammattilaiset ovat kaupungeissa)
- Renkien vanhin
- Talon koosta riippuva määrä renkejä
- Talon koosta riippuva määrä piikoja
Vieraita:
Lisäksi saattaisi talolla olla valmiiksi vieraana isännän sukulaisia, näiden palvelusväkeä, kauppiaita ja/tai harvinaisempia ammattilaisia, kuten satulaseppää, laivanveistäjää tai jotain muuta. Poissuljettuja eivät toki ole myöskään jotkut erämiehet, joita Österlandista löytyy ja jotka on jopa luokiteltu veronmaksajissa niinä, jotka maksavat veronsa kapahaukina ja turkiksina, eivätkä voina ja viljana.
Matkalla olevan rälssiherran seurueessa luonnollisestikaan ei olisi niinkään mitään piikoja tai muita talouden pitoon liittyviä ihmisiä, mutta hänen joukkoonsa saattaisi sen suoman turvan vuoksi olla liittyneenä muita matkustavaisia suuren rantatien varrelta. Esimerkiksi vaikka joku kirkonmies, munkki, sukulainen, porvari, kulkukauppias, vaeltava leikari tai vaikka vauraampi talonpoikakin matkalla kaupunkiin myymään tuotteitaan.
Mikä nimeksi?
Österlandiassa ihmisillä oli yleensä oma nimensä ja isänsä nimi. Tyyliin Matti Jaakonpoika tai Maria Mielikintytär. Kun paikkakunnalla oli kylliksi samannimisiä, saatettiin antaa erottavia kutsumanimiä. Ensin tietysti muualta tulleet, joiden isiä ei tunnettu, nimettiin mielummin vaikka näiden muun tunnetun alkuperän mukaan, kuten Matti Hämäläinen tai Turun Maria. Jälkimmäinen näistä muistuttaa jo enemmän johonkin ominaisuuteen perustuvaa liikanimeä, kuten vaikka Koukkupolvi Matti tai Mari Pitkä. Edes ylimystöllä ei ollut vielä käytössä sukunimiä. Heidän vaakunamerkkinsä alkoivat “puhua” vasta paljon myöhemmin. Eli niiden kuva-aiheista muodostettiin sukunimi.
Maahan saapui myös paljon väkeä ulkomailta, kuten valtakunnan puolelta Ruotsista ja Saksasta asti. Suomenkielisessä puheessa näiden nimet muokattiin usein täkäläiseen suuhun sopivammiksi, kuten vaikka Heinrch von Baumhoff olisi muuttunut vain Saksan Hintriikaksi. Tuo “von Baumhoff”, kun ei sanonut paikallisille yhtään mitään.
Kirkonkirjoihin merkityt nimet olivat pappien ylöskirjaamia ja valtakunnan valtakulttuuriin liittyviä tai latinankielisiä raamatullisia nimiä. Näistä väännettiin myös pian suomenkielisen suuhun sopivat versiot, joilla jopa ylimykset tultiin tuntemaan ja joita nämä piirsivät asiakirjoihin omina niminään. Monasti ihmisen liikanimi saattoi muuttua tämän todelliseksi kutsuma ja jopa siis allekirjoitusnimeksi. Esimerkkinä muutaman suomalaisen rälssimiehen allekirjoitukset, jotka ovat: Mikko, Jaakko, Erkki ja Mielivalta. Kirkon kirjoissa näiden samojen miesten nimet ovat varmaankin Michael, Jacob, Erik ja vaikka Malachias. Ihmisllä saattoi olla myös lempinimiä, joilla vain heidän läheisensä heitä kutsuivat kuten vaikka Ihalempi tai Mielitty.
