Elämänmeno

 Maaseudulla eletään kuten kaikki tietävät aina asutun: kylissä ja talonpoikaistaloissa. Rakennukset ovat hirrestä, talojen pellot ovat kylien ympärillä. Kehitystäkin on, kuten uudet vesipyörälliset myllyt. Vijaa ei enää tarvitse jauhaa käsikivillä ainakaan niissä talouksissa, joilla on varaa jauhattaa myllyssä.

Vauraimmilla taloilla on myös enemmän nautoja ja siten enemmän lantaa pysyville pelloilleen. Kuta korkeampi lantakasa navetan takana, sitä vauraampi talo. Viljaa saadaan paitsi pelloilta myös kaskeamalla metsää, joskus hyvinkin kaukana asutuksesta. Kaskipellosta ei saa montaa satoa peräjälkeen, vaan täytyy siirtyä jälleen uuden metsän kimppuun. Kaskikiertoon tarvitaan laajat metsäseudut, mutta niitähän maassa on runsaasti.

Metsistä saadaan turkiksia, joita myymällä rikkaimmat vaurastuvat ja köyhimmät saattavat saada juuri ja juuri veronsa kuitattua. Metsästä saadaan myös riistaa ja talvella kierretään virkaa, eli tarkastetaan hiihtolenkin varrella olevat ansat. Järvistä nostetaan kalaa ja erityisen arvokasta on hauki, koska sitä viedään kuivattuna kaukaisiin maihin saakka. Kristikunta kuluttaa paljon kalaa paaston aikana. Paasto päättyy kristikunnan suurimpaan juhlaan pääsiäiseen, jolloin kanat alkavat taas munia.

Kuninkaat yrittävät muuttaa valtakunnan taloutta rahataloudeksi, koska heidän olisi helpompi käsitellä leimattuna rahana maksettuja veroja, kuin voitynnyreinä ja muuna tavarana maksettuja veroparseleita. Muutos on kuitenkin hidasta. Rahaa käyttävät etupäässä kaupunkien porvarit.

Kaupungeissa asuu mahtavia porvareita, joilla on kivitalot sekä laiva tai parikin omistuksessaan. Heidän varallisuutensa yleensä perustuu vientiin ja tuontiin, eli kauppaan meren taakse. Heidän talouksiinsa saattaa kuulua kymmeniä ihmisiä, piikoja ja renkejä. Monet kaupunkitalot muistuttavatkin pikemminkin tiiviisti vieri viereen rakennettuja maataloja. Talojen sisäpihoilla on enemmän tilaa kuin kaduilla.

Kaupungeissa asustavat myös monet taitavat käsityöläiset, jotka myyvät tuotteitaan talojensa kadulle avautuvista luukuista. Siat ja vuohet liikkuvat usein valtoimenaan kaduilla ja kaupungin laidoilla, vain pikkupoikien paimentamina. Täkäläisillä kaupungeilla ei ole muureja.

Suurin osa väestöstä on palvelusväkeä. Piikoja ja renkejä talonpoikien, rälssin, porvarien tai peräti kruunun palveluksessa. Monet talonpojat ovat olleet pakotettuja myymään talonsa rälssimiehille. Pakkoja on monenlaisia, mutta tyypillisesti talonpoika myy talonsa vasta kun on joutunut huonon vuoden jälkeen ottamaan velkaa voidakseen maksaa veronsa. Rälssin omistukseen siirtyneistä maista tai “savuista” ei tarvitse maksaa veroja, joten lampuodiksi eli vuokraviljelijäksi ryhtynyt talonpoika saa yhä elää isiensä tilaa, vaikka sen nyt omistaakin rälssimies.

Menestystarinoitakin on: jotkut talonpojat vaurastuvat kylliksi päästäkseen rälssiin. Tuohon verovapaaseen luokkaan pääsee hankkimalla sotahevosen ja ajanmukaiset varusteet. Ne pitää esittää itsensä kera lähimmällä kunikaan linnalla asekatselmuksessa. Näin rälssiin siirtynyt sitoutuu saapumaan sotaan, mikäli kuninkaan edusmies (linnanpäällikkö tai piispa) lähettää sotakapulan. Tällaista miestä sanotaan knaapiksi, kunnes hän saa kuninkaalta rälssikirjan. Myös talonpojat ovat velvoitettuja osallistumaan sotaan, vaikka ovatkin verovelvollisia. Ruotsin valtakunnassa talonpoikien odotetaan kantavan aseita ja olevan hallitsijan sotajoukkojen käytettävissä ainakin kuukauden ajan.